lauantai 22. marraskuuta 2014

Talvikapseli suunnitelmissa

Talvikapselin suunnittelu on ollut mulla päällä jo hyvinkin toista viikkoa ja valmista jälkeä alkaa pikkuhiljaa syntyä. Kapseleiden teko todellakin tulee helpommaksi kerta kerralta ja nyt esimerkiksi värien valinta ei tuottanut mulle ollenkaan päänvaivaa, vaan allaoleva talven väripaletti muodostui aika itsestään.

Muutosta syksyyn ei sävyjen suhteen tässä paletissa kauheasti ole. Pari uutta korostusväriä lisäsin mukaan (luumunvioletti, pastellinen vaaleanpunainen ja beige) ja näillä yritän lähteä piristämään vanhoja syksykapselista siirtyviä ja varastosta kaivettuja vaatteita.

Oon tehnyt ahkerasti ostoksia ja tällä kertaa todennut nettishoppailun erittäin toimivaksi tavaksi koota kapselia. Joo, siinä menee aikansa paketteja odotellessa, hakiessa ja palauttaessa, mutta jos mielessä on melko tarkka kuva siitä, millaisen vaatteen haluaa, on nettikauppojen suuremmasta valikoimasta vähän parempi mahdollisuus löytää se oikea kuin kaupungilla kiertelemällä. Tietty kaupoissa kiertely on niin kivaa, että sitä en tuu kokonaan hylkäämään, mutta nettikauppojen tarjonta kannattaa aina tsekata ennen kaupoille ryntäämistä.

Sit vielä pieni sneak peak kamoista, jotka on päätyneet jo talvikapseliin. Kaikki on superjeejee, mut eniten oon ehkä innoissani tosta vaaleanpunaisesta kashmir (100% !!) neuleesta ja tekonahkahousuista. Mulla on mielessä jo tuhatsata yhdistelymahdollisuutta näille kahdelle!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti