sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Joulukapseli
















Meidän joulunvietto alkaa maanantaina ja jatkuu koko seuraavan viikon. Tarkoituksena on reissata Tampere-Turku-Joensuu-Tampere -väliä tuon viikon aikana, joten halusin ottaa matkaan niin vähän tavaraa kuin mahdollista. Hommahan huutaa matkakapselin tekoa, joten väsäsin sitten moisen yhdeksästä vaatekappaleesta.

Tykkään joulun aikoihin vähän teemapukeutua ja siksi mukaan valikoitui aikalailla talvikapselini kaikki punaiset vaatekappaleet. Lisäksi vähän mustaa, valkoista ja harmaata, niin ei voi mennä kovin pieleen. 

Testailin vähän joulukapselin toimivuutta ja napsin muutaman esimerkkiasukuvan. Asuista löytyy vähän fiininpää (mutta kuitenkin rentoa) joulun perhejuhliin, rentoa & lämmintä kotona hengailuun ja matkustamiseen sekä vähä pari vaihtoehtoa kavereiden tapaamiseen tai kaupungilla pyörähtämiseen. Veikkaan vähän että asu nro 4 päätyy päälle jouluaatoksi ja jokin muu mekkoasu sitten tapaninpäiväksi, kun meille on kokoontumassa iso joukko sukulaisia joulujuhliin.

Kaikki asut on supermukavia, jottei vaan joulun rentoilu kärsisi. Lisäksi kyllä veikkaan että joku joulupyhistä tulee vietettyä ihan vaan kotioloasussakin konvehtirasia sylissä ja uusi kirja kädessä. Sehän siinä joulussa sitä parasta on :)

Hauskaa joulua!

torstai 18. joulukuuta 2014

3.7. Paita ihan solmussa










Pitkästä aikaa mekkoasua eikä aina niitä iänikuisia pillifarkkuja! Päällä forever21:n pitkähihainen mekko, jonka päälle heitin vielä harmaan neuleen lisälämmikkeeksi + vähentämään mekon juhlavuutta. 

Oon pari viime päivää valinnut vaatteeni lähestulkoon sillä perusteella, että minkä kanssa mun iiiihana uusi höyhenkaulakoru sopii :D Sain sen viikonloppuna kavereilta valmistujaislahjaksi ja kyseessä on nyt niin lempparikoru, että oksat pois. Thomas Sabolta siis löytyy tämä malli, jos jotain kiinnostaa hankkia yhtä ihana!

tiistai 16. joulukuuta 2014

3.6. Lämpöä joulukuun pimeyteen












Tää villapaita on yks lämpimimmistä ostoksista hetkeen. Mun Turun kämppä sijaitsee vanhassa kivitalossa, missä on hullun kylmä, vaikka patterit on kierretty täysille. Siksi nää lämpimät vaatteet tulee enemmän kuin tarpeeseen.

Kyseinen villapaita on kiva siksi, että se menee paitana tai mekkona, kun se on noin pitkä. Viime aikoina vallinneen viiman takia ei vaan oo tullut mieleenkään käyttää sitä sukkisten kanssa, vaan suosiolla farkut aina jalkaan.Tykkään näistä farkuista, jotka ostin joskus vuosi sitten kesällä Zaran aleista älyttömän halvalla. Tuo kukkakuvio on melko huomaamaton kaukaa katsottuna, mutta tekee asuun kivan yksityiskohdan läheltä tarkasteltuna.

lauantai 13. joulukuuta 2014

3.5 Mukava matka-asu





Kulutan nykyään ahkeraan junan- ja bussinpenkkejä, kun reissaan Turku-Tampere -väliä, joista ensimmäisessä opiskelen ja toisessa asun viikonloput mun ja poikaystävän yhteisessä kämpässä. Matkalle pitää laittaa päälle aina jotain mahdollisimman mukavaa, pehmeää ja mielellään kerroksia, koska ikinä ei tiedä onko junassa ilmastointi täysillä vai puuttuuko se kokonaan. Iso huivi on ainakin ihan must, sillä se toimii peittona jos (kun) haluaa ottaa torkut matkan aikana.

Noi mun tekonahkahousut osuu ihme kyllä sinne mukavaa ja pehmeää -kategoriaan. Ne on oikeasti mun mukavimmat housut päällä tällä hetkellä ja tekonahkakaan ei hiosta yhtään! Ihan mahtavaa, kun ne vielä saa perusharmaan neuleen näyttämään niin paljon kivemmilta. Nahkahousuille plus-ääni siis täältä, miks en oo aikaisemmin tajunnut?!

torstai 11. joulukuuta 2014

Kapselivaatekaappi - mikä, miksi, miten?





On jo hetki päässyt vierähtämään siitä, kun viimeksi kirjoitin perusasiaa kapselivaatekaapista. Itseasiassa se taisi olla tämän blogin ihan ensimmäinen kirjoitus, jossa vähän avasin kapselivaatekaapin käsitettä ja miten itse aion sitä toteuttaa. Nyt mulla on jo kolmas kapseli menossa ja koen, että olen oppinut vähän jotain uutta asiasta, joten ehkä hyvä ottaa pieni kertaus. Samalla koitan jakaa jotain vinkkejä kapselivaatekaapin kokoamisesta niille, jotka sellaista ehkä suunnittelevat.

1. MIKÄ?
Kapselivaatekaappi on kokoelma vaatekappaleita, joka kootaan joka sesongin alussa (kesä,syksy, talvi, kevät) ja vaihdetaan taas uuden sesongin alkaessa. Kapselivaatekaappi sisältää rajatun määrän vaatekappaleita, jonka kukin voi määrittää itselleen sopivaksi. Itse olen päätynyt noin 35-40 vaatekappaleeseen, jotkut valitsevat vähemmän. Vaatteita tuskin kuitenkaan kannattaa valita enempää kuin 50, sillä silloin kapselivaatekaapin idea kärsii. 

Mikä idea?

Omanlaisensa minimalismi. Kun vaatekaappi on hyvin suunniteltu, vaatteet istuvat hyvin ja sopivat yhteen keskenään, on jokapäiväinen elämä paljon helpompaa ilman asukriiseilyä. Myös paniikkishoppausreissuilta vältytään, kun tilanteet, joissa "mulla ei vaan oo mitään päällepantavaa" jäävät huomattavasti vähemmälle. Vaatteita ostetaan vain sesongin alussa, ja silloin jokainen ostos suunnitellaan hyvin, joten myös heräteostokset, joita myönnettäköön, ainakin oma vaatekaappini ennen pursusi (hintalaput vielä kiinni ostoksissa, joita ei ikinä tullut vedettyä päälle), jäävät tekemättä.


MIKSI?
Kapselihomman idea mulle on se, että saan sen avulla lopulta koottua "täydellisen" vaatekaapin, jossa on laadukkaat ja mulle sopivat peruspilarit kunnossa ja joita voin myöhemmin täydentää vaan yksittäisillä pikkuostoksilla. Kapselin avulla opin koko ajan lisää vaatteista joissa viihdyn, omasta tyylistäni ja muodista ylipäänsä.

Kyseessä ei ole mikään kilpailu tai osoitus muille miten vähällä voin elää. Kapseliajattelun omaksuminen on mulle ollut elämäntapamuutos, joka helpottaa elämää huomattavasti. Turhanpäiväinen shoppailu vei multa ennen aikaa kaikelta muulta kivalta ja tärkeältä mitä olisin voinut silloin olla tekemässä ja ennen kaikkea se vei turhaan rahaa. En oo mielestäni koskaan käyttänyt hirveitä summia vaatteisiin, mutta nyt jälkikäteen kun miettii, niin 100e/shoppausreissu ei ollut paljon mitään ja niitä reissuja oli useampi kuukaudessa. Sekainen, vaatteita pursuileva vaatekaappi aiheutti myös stressiä (ei päällepantavaa -tilanteet), ahdistusta (miten mulla voi olla näin paljon vaatteita) ja syyllisyydentuntoa (en ees käytä näistä puoliakaan).

Kapselivaatekaapin käyttäminen on omanlaistansa minimalismia. Minimalismin tarkoitushan ei siis ole elää omistaen kolme tavaraa ja asuen ullakkokomerossa, vaan sen tarkoitus on miettiä, mikä elämässä on tärkeintä, keskittyä siihen ja karsia turhaa materiaa ympäriltä "häiritsemästä". Se on musta jotenkin ihana ajatus tässä nykyisessä materiaaliyhteiskunnassa ja oon varma, että omanlaistaan minimalismia toteuttamalla on mahdollisuus löytää se kultainen keskitie ja saavuttaa se kaikkien tavoittelema onnellinen elämä. Minimalismista luin just hyvän artikkelin täällä.

MITEN?
Jokainen voi miettiä itselleen sopivan tyylin toteuttaa kapseli-ideaa. Sesonkeja voi esimerkiksi olla vain 2 (kevät/kesä + syksy/talvi) tai vaikka enemmän. Vaatekappaleiden määrä voi vaihdella. Jos työpaikka vaatii erityispukeutumista, niin voi tehdä pienen työkapselin ja hieman isomman arkikapselin, joita käyttää rinnakkain. Idea on räätälöidä homma omaan elämäntyyliin sopivaksi ja sitä palvelevaksi.

En osaa puhua muiden puolesta, mutta sen sijaan osaan kertoa siitä, miten minä homman olen hoitanut ja tähän mennessä kokenut mulle toimivaksi.

1. Suunnittelu

Mun kapseli on sisältänyt 35-40 vaatekappaletta. Ensimmäisiin kapseleihin en sisällyttänyt kenkiä, mutta nyt talvikapseliin ne kuuluvat. Takit, urheiluvaatteet, alusvaatteet, oleskeluvaatteet (lue: kotiverkkarit) ja asusteet kuuluvat kapselin ulkopuolelle. Takitkin voisi tietty sisällyttää kapseliin, mutta mä oon nyt edennyt näin.

Aloitan uuden kapselin suunnittelun n. 3-4 viikkoa ennen uuden sesongin alkua. Alan keräämään inspiraatiota muotilehdistä, blogeista ja pinterestistä ja mietin millaisen tyylin haluan tulevaksi sesongiksi. Teen aina pinterestiin sesongille oman "taulun", joka toimii hyvänä inspiraationlähteenä. Sinne voi hulluna vaan pinnailla miellyttäviä kuvia ja myöhemmin analysoida sitä väri- ja tyylimaailmaa, mikä omaa alitajuista silmää on miellyttänyt. Teen myös aina värisuunnitelman kapselia varten. Tykkään käyttää värikkäitäkin vaatteita ja oon huomannut, että hyvän väripaletin suunnitteleminen auttaa tulevan kapselin vaatteiden yhteensovittamista huomattavasti!

Joka kapseliin EI osteta uusia 35 vaatekappaletta, vaan edellisestä kapselista siirretään osa seuraavaan kapseliin ja loput varastoon. Varastosta kaivetaan vaatteita tähän uuteen kapseliin ja kun nämä palaset ovat kohdillaan arvioidaan mitä uutta tarvitaan. Käyn aina uutta kapselia suunnitellessani läpi varastossa olevat vaatteet ja arvioin, jos joku niistä joutaa kierrätykseen/korjaukseen/roskiin.

2. Ostokset

Aloitan ostosten teon jo ehkä viikkoa suunnittelun aloituksen jälkeen, sillä nykyisin oon tykännyt tilata vaatteet nettikaupoista. Tämä siksi, että kapselin myötä mulla on yleensä mielessä just joku tietynlainen vaatekappale, jonka haluan kaappiini ja oon huomannut, että kaupoissa kiertelemällä se oikea tulee vähän harvemmin vastaan, kuin nettikauppojen valtavissa valikoimissa. Tietty kierrän kauppojakin samalla ja tästä sitten saadaan aikaan hyvä pakettien hakemis- ja palautteluruljanssi, kun joskus sieltä vaatekaupasta löytyykin täydellinen kappale niitä housuja mitä just tilasin kolmet erilaiset nettikaupasta, mutta minkäs teet :D 

Tää kaikki saattaa kuulostaa aikaavievältä ja turhauttavalta, mutta a) se on niin sen arvoista ja b) se on myös hauskaa, onhan se shoppailua!

Suunnittelen yleensä myös budjetin ostoksille. Elän tällä hetkellä aikamoisella opiskelijabudjetilla ja se vähän rajoittaa. En sano, että haluaisin ostaa kapseleihin enemmän tavaraa, lähinnä ostaisin laadukkaampaa, jos olisi varaa. Tällä hetkellä joka kapseliin on mennyt noin 200 euroa, mikä musta on ihan naurettavan pieni summa kolmen kuukauden vaateostoksiin. Kapselihomma siis säästää myös hermojen lisäksi selvää rahaa!

3. Kapselivaatekaappi

Kaiken tämän jälkeen mulla on koossa kolmen kuukauden kapselivaatekaappi, jota yleensä rakastan. Rakkaus kyllä hiipuu ja muuttuu hienoiseksi kyllästymiseksi kolmen kuukauden loppupäässä, mutta mun mielestä se on vaan hyvä asia, sillä silloin jaksaa taas paneutua uudella innolla seuraavan kapselin suunnitteluun.

Kapselivaatekaapin hienous on sen helppoudessa. Joo, sanoin just että se on helppoa, vaikka edellä oon sepustanut kymmeniä rivejä ohjeita kapselivaatekaapin kokoamiseksi. Totta, kapselin kokoamiseen on nähtävää vaivaa, mutta se vaiva maksaa palkkansa kun uutta kapselia pääsee käyttämään. Poissa ovat vaateongelmat. Ihan totta, ne "seison vaatekaapin edessä ja kiukuttelen"-hetken ovat aikalailla häipyneet elämästäni, sillä mulla on aina yhteensopivia vaatteita, sesonkiin sopivia vaatteita ja tilanteisiin sopivia vaatteita. Myös matkustaminen on helpottunut, sillä pakkaaminen vaikka viikonloppureissua varten on paljon helpompaa kun kapselista voi valita aikalailla mitkä tahansa pari paitaa ja yhdet housut/hameen ja olla varma, että niistä saa kivat asut aikaiseksi ja pärjään niillä koko viikonlopun. 

Oon vielä vähän opettelija tässä kapselihommassa ja ei ne mun kapselit oo vielä kertaakaan mitään täydellisiä ollut. Aina sieltä on löytynyt muutamia vaatekappaleita, jotka eivät ole päätyneet päälle kertaakaan ja lentäneet suoraan kirppiskoriin kapselin vaihtuessa. Mutta nää jutut on just niitä, mistä opin. Opin sitä, mikä on mun tyyliä, millaisissa vaatteissa viihdyn ja ensi kerralla osaan taas suunnitella kapselini pikkasen paremmin. Joku päivä mulla saattaa olla se täydellinen kapseli. 

Loppuun vielä kiinnostuneille linkkejä vähän taidokkaampiin kapselivaatekaapinkokoamisohjeisiin. Näitä blogeja itse seurailen ahkerasti ja ne on mua auttaneet ihan tuhannesti ainakin pääsemään alkuun tässä hommassa. Ihan ensimmäistä kertaa kapselia tehdessä on hyvä tehdä perusteellinen vaatekaapin putsaus ja siellä olevien vaatteiden analysointi, johon löytyy hyviä ohjeita Into-mind blogista (kolmas linkki).

tiistai 9. joulukuuta 2014

3.4 (Teko)nahkahousut vol1.








Hullaannuin talvikapselissa nahkajuttuihin. Taino, tekonahkajuttuihin koska ei mun budjetti veny aitoihin :D Nyt mulla on siis kaapissa sekä PU (polyuretaani) minihame ja housut, joissa etuosa on tekonahkaa ja takaosa kangasta. On muuten vielä mukavat housut, sillä ne venyy hyvin, mutta on kuitenkin napakat päällä. Tällä hetkellä ne on päällä about joka päivä, sillä ne näyttää mun mielestä hyvältä joka ikisen talvikapselin vaatekappaleen kanssa.

Parasta kun välillä tekee näin huippuja löytöjä. Ja huippuja ahaa-elämyksiä siitä et mäkin voin käyttää nahkavaatteita vaikka en ookaan kokoa 0 ja reidet saattaa hieman hinkata yhteen kävellessä. Ainoa rajoitus näköjään minkä tuo aiheuttaa on se, että housuille pitää ehdottomasti tehdä vinkumistesti ennen ostopäätöstä. Muuten saattaa olla kävely melkosen hupaisan kuuloista.....

3.3. Hattuasu


Hattu kyllä näyttää kivalta, mutta vitsi se on hankala! Lensi multa 3 kertaa tuulen mukana päästä ja lisäksi näin talvisin paksu kaulahuivi "työntää" hattua niskasta ylöspäin, jolloin se siis taas lentää helpommin. Sinänsä siis hattu olisi ehkä kätevämpi asuste syys- tai kevätvaatekaappiin, mutta nyt kun se on hommattu, niin aion sinnikkäästi yrittää opetella sen käyttöä. 

En myös ihan tiedä, onko ok olla hattu päässä sisällä vai ei. Tuolla kerralla olin menossa tenttiin, jonne otin sen pois, mutta toisen kerran mennessäni kaverin kanssa kahvilaan, annoin sen olla päässä. Mikähän olisi oikea hattuetiketti?

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

3.2. Harmaavarpunen


Vaikka tässä asussa mennään aika tummalla skaalalla, niin silti siinä on paljon elävöittäviä elementtejä, kuten hameen raidat, t-paidan graafinen teksti ja tietty oranssinpunainen huulipuna.

Ostin ton neuletakin indiskasta ja se oli ihan huippuostos, sillä se on niin superlämmin. Oon ennen vähän vierastanut paitoja, joissa on villaa, koska ne kutittaa mua helposti. Tääkin tuntui alkuun vähän kihelmöivältä päällä ja mietin että jääkö käyttämättä, mutta siihen kyllä tottui helposti ja se tän sisältämä about 15% villaa lämmittää kyl niin paljon, että!

Suosittelen muuten tsekkaamaan indiskan neuletakkitarjonnan jos sellaista kaipaa. Siellä oli meinaan useampiakin takkeja mitkä olisin kelpuuttanut kotiini ja valinta oli vaikea. En oo ennnen tajunnutkaan indiskan hienoutta muuten kuin sisustustyynyjä ostaessa :D

perjantai 5. joulukuuta 2014

3.1. Pretty in pink


Päätin talvikapselissa alkaa numeroida kaikki asut heti otsikossa. Kolmonen tulee siis siitä, että tää on mun kolmas kapseli ja toinen numero on sit asun numero ja tää on se ykkönen! Kaulahuivi ja harmaa neulepaita olivat molemmat uusia hankintoja talvikapseliin ja alunperin unelmoin yhdistäväni nämä valkoisten farkkujen kanssa, mutta koska missään kaupassa ei marraskuussa myydä valkoisia pöksyjä ja mun kloorikokeilut vero modan farkkuleggareiden kanssa meni "vähän" pieleen (vyötärökaistale ratkes kun vedin niitä ekaa kertaa päälle, vissiin kloori vähän heikentänyt kangasta taijotai..) niin mennään nyt sit mustilla! Kevääksi ne valkoiset pökät on kyllä saatava.

Hetki sitten, kun oli puhetta niistä koruista, niin tässä oon nyt pistänyt sitä kultaista päälle. Harmaan kanssa se jotenkin tulee paremmin esille ja "lämmittää" asua erilailla kuin hopea. Kaulahuivi on ihanan pehmoinen ostos gina tricotista, mutta pahoin pelkään, että se ei laatunsa takia tuu kestämään kuin tän talven yli (100 % akryylia) mut toivotaan parasta.

Oon nyt tajunnut että tuollaisia paksuja kaulahuiveja voi pitää myös sisälläkin viileillä ilmoilla. Ennen laskin ne pelkästään ulkokaulahuiveiksi, mut nyt käytän niitä molempina. Asusta tulee paljon talvisemman näköinen paksumman huivin kanssa ja tarkenee istua siellä kirjaston hyytävän ilmastoinninkin alla paljon paremmin.

torstai 4. joulukuuta 2014

Talven asusteet ja asusuunnitelmat

Tällä kertaa oon arkistoinut kapseliin kuuluvia asusteitakin vähän enemmän kuin aikaisemmin. Jokin aikaa sitten esittelin käyttämiäni koruja ja tässä näytillä eniten käyttämäni huivit ja hatut. Ennen oon käyttänyt paljon ohuempia huiveja "sisäasujen" kanssa ja paksuja huiveja ainoastaan ulkona, mutta nyt oon ottanut nuo paksummatkin huivit aika pitkälti sisäkäyttöön, kun tää syksy on ollut niin viileä ja harmaa. Saahan sen huivin sit aina otettua pois jos tulee kuuma.


Tein Kaliforniareissua varten asukollaaseja, kun yritin miettiä mitkä vaatteet jättäisin pois matkalaukusta. Nämä kollaasit osottautuivatkin sitten reissun aikana aivan mahtaviksi ja ammensin niistä inspiraatiota silloin kun en meinannut keksiä päällepantavaa. Siksipä tein 12 asukokonaisuutta talvikapselini vaatteista. Näitä kollaaseja keksisi niin paljon enemmänkin, ehkä pitää tehdä niitä ainakin omaan käyttöön ja ottaa aina esille asukriisin iskiessä! 



Kaikki vaatteet ei ihan noihin 12 asuun mahtuneet ja jotkut ovat esillä montakin kertaa. Täytyy kyl myöntää että mulla on jo nyt selkeät lempparit kapselin vaatteista ja sieltä löytyy pari vaatetta, jotka jäävät varmasti vähälle käytölle sen takia, että ne eivät istu ihan täydellisesti (=ne päällä on epämukava olo). Nuo vaatteet ovat sellaisia peruspilareita, että haluan pitää ne kapselissa, mutta pidän ehkä silmät auki, jos löydän niille korvaajan tässä talven aikana. Siihenhän tällä kapselihommalla pyritään - löytämään ne oikeat vaatteet mitä tykkää käyttää ja löytää kaikista se täydellisesti istuva kappale.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Talvikapseli on täällä!

Vihdoinkin sain aikaiseksi kuvata koko kapselin kasaan ja laittaa sen tänne näkyville. Kapseli on ollut ajatuksen tasolla koossa jo jonkin aikaa, mutta tän kahdessa kaupungissa asumisen takia aina joku vaate oli väärässä kaupungissa. Eihän tää kyllä edes oo nyt kuin kolme päivää myöhässä, joten voin vähän taputella itseäni selkään :) Mulla on jo muutamat talvikapselista kootut asutkin jemmassa, joten nyt toivottavasti saan postailtua vähän ahkerammin.

Saanko vielä sanoa: Oon niin innoissani tästä kapselista! Tuntui, että se tuli kasaan paljon helpommin kuin edeltäjänsä ja uskon, että tästä tulee ammennettua melkosen kivoja asuja. Ja kuulkaa, 35 vaatekappaletta kengät mukaan lukien! Se on saavutus se.




Violetit pallot merkkaa uusia vaatteita. Rahaa mulla meni tähän talvikapseliin noin 200 euroa. Ei ollenkaan paha kun ajattelee että siinä oli mun kolmen kuukauden vaateostokset. Erityisen innoissani oon uusista neuleista ja tekonahkahameesta ja -housuista. Niitä yhdistelemällä saa aikaan niiin kivoja ja erilaisia ja mukavan talvisia asukokonaisuuksia.

Viimeisessä kuvassa olevan väripaletin oon tainnut julkaista jo aikaisemminkin, mutta tässä se nyt vielä on. Yleensä mulle on tää väripaletin päättäminen ollut tuskaa, mutta nyt tääkin muotoutui jotenkin itsestään. Valkoinen väri ei kyllä oo nyt tässä kapselissa ihan niin isossa osassa kun suunnittelin, sillä en onnistunut tälläi talven kynnyksellä löytämään haluamiani valkoisia farkkuja mistään ja valkoinen neuletakkikin jäi haaveeksi. Mutta toisaalta, kapseliin mahtuisi vielä ne 2 vaatekappaletta, joten jos sellaiset sattuu tulemaan vastaan, niin en ehkä kiellä itseäni ostamastakaan....

Oon suunnitellut jo tulevia asuja superinnoissani ja tein suunnitelmista itseasiassa vähän kollaasejakin, joita voisin heitellä tänne blogiin vaikka huomenissa. Nyt tulee sit pari viikkoa talvitykitystä, sillä mulla on jo niin paljon materiaalia kasassa :D