tiistai 10. marraskuuta 2015

6.11. Date Night









Vietettiin pitkästä aikaa viikonloppu Turussa ja käytiin pitkästä aikaa ulkona syömässä. Paikaksi valikoitui ihana Karu Izakaya, jonka sushit ovat ihan oikeasti vertaa vailla.

Viikonlopun kunniaksi mekko päällä ja aika kreisi kuvioyhdistely ton bleiserin ja mekon kanssa, mutta mä tunnetusti lämpenen niille vähän hullummillekin yhdistelmille, joten tällä mentiin. Mekkoja tulee kyllä käytettyä jotenkin ihan luvattoman vähän kun jotenkin ne on töissä vähän hankalia. Pitää tsempata loppumarraskuu vielä sen suhteen ennenkuin siirrytään talvikapselin pariin!

torstai 29. lokakuuta 2015

6.10. Tylsyyden ylistys





Semiboring toimistolookki, mutta olkoon. Mun syyskapseli on itseasiassa semiboring kokonaisuudessaan, ainakin kun vertaa mun aikaisempaan tyyliin joka oli melko... no, räiskyvä. Kapselihommien myötä oon alkanut arvostaa yksinkertaisempia, helposti yhdisteltäviä vaatteita ja mun tyyli on muuttunut huomattavasti simppelimmäksi ja täytyy myöntää että tykkään siitä! 

Oon yhäkin värien rakastaja ja niitä tulee varmasti sisältymään mun kaikkiin kapseleihin, mutta nykyisin oon oppinut ostelemaan muitakin vaatteita kun ilotulituksen värisiä ja paljettikirjailtuja yksilöitä. Kun kapselissa on hyvä perusväripaletti kasassa, saa niistä muutamasta värikkäästä vaatekappaleesta paljon enemmän irti kuin jos koko kapseli on yhtä täyttä ilotulitusta (kts esim mun eka kesäkapseli, huh-huh). Tylsyys siis kunniaan!

tiistai 27. lokakuuta 2015

6.9. Paluu linjoille








Minä täällä taas! Näköjään tuli taas pidettyä pieni luova paussi asukuvien kanssa, mutta nyt tällä viikolla niitä on ainakin parit kappaleet luvassa!

Nyt ei jotekin runosuoni ollenkaan laula, joten isketään nää kuvat vaan eetteriin. Eipä tästä asusta oikein mitään sanottavaa kyllä oliskaan, aika peruskauraa. Paitsi että pipo päässä, mitä ei kovin usein tapahdu.

 Miten muuten pipoja ja hattuja kuuluisi ajaa noinniinku sisätiloissa? Saako niitä pitää esim koulussa tai kahvilassa päässä jos ei oo darra? :D (liitän pipot mielikuvissani jotenkin sellaisiin fuksivuoden "nukuin 2h ja raahauduin luennolle käymättä suihkussa" -hetkiin). Mä en oo yleensä pitänyt päähineitä sisällä, mut joskus ois kyllä kiva. Nyt tälle hommalle jotkut käyttösäännöt!

perjantai 9. lokakuuta 2015

6.8.Tuplat









Koska yhdistelmä talvitakki Tampereella, Hertta Turussa ja ulkona aamuisin -2 astetta ei näyttänyt oikein toimivan, jouduin kuluneella viikolla vähän käyttämään luovuuttani asujen kanssa ja toppaamaan vaatetta ohuen kevättakin alle mahdollisimman paljon. Koska mun syyskapseliin ei oikeastaan kuulu kuin yksi paksumpi villapaita, tarkoitti tämä sitä, että tällä viikolla on jo pariinkin otteeseen nähty kauluspaidan ja neuletakin kombo lämmittämässä syksyistä taapertajaa.

Eipä sinänsä haittaa, koska mun silmää ainakin tämä yhdistelmä miellyttää. Mä jostain syystä yhtään syty kauluspaita + villapaita -yhdistelmälle (siis sellanen missä vaan ne kaulukset/helma pilkottaa sieltä paidan alta), koska se tuntuu musta päällä jotenkin tosi epämukavalta. Tällä tavalla neuletakin kanssa sensijaan kauluspaita toimii munkin päällä. Hyvähyvähyvä, vähän lisää yhdistelmiä kahdelle kapseleissani paljon esiintyvälle vaatekappaleelle!

maanantai 5. lokakuuta 2015

6.7. 90's vibe










Lisää syyskapselista ammennettuja arkiasuja. Tästä ruudullisesta flanellipaidasta tulee vaan niin ysärivibat yhdisti se minkä kanssa tahansa, mutta eipä oikeestaan haittaa ollenkaan! Oon myös pari kertaa yrittänyt tän kanssa kunnon ysäriasustusta ja solmia paidan lanteille, mutta oon todennyt että mun pyllyllä ei niin vaan rokata tätä muotivillitystä. Lanteille sidottu vaalea paita nimittäin kymmenkertaistaa äässin koon :D Tyydytään siis pitämään tää paita ihan perinteisesti päällä.

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

6.6. Uusi (ihana) mekko










Nyt kävi niin, että ihan aikaa tappaakseni pyöriskelin H&M:llä ja sieltä löytyi täydellinen mekko, jota ei vaan voinut jättää henkariin roikkumaan (varsinkin kun mun kokoa oli enää 1kpl jäljellä!). Mulla on jo pitkään ollut ostoslistalla suoranmallinen t-paitamekko ja nyt sain sen lopultakin ruksittua yli. Tän malli on täydellinen, väri on ihana ja pitsikuvio sopivan moderni, joten what's not to love! Jos jotain muuta kiinnostaa, niin nää oli just tullut hennesin nettikauppaan myyntiin ja mallia löytyy myös armeijanvihreänä sekä mustana.

Se miksi tää mekko on niin ihana, on koska se menee niin moneen eri tilanteeseen ja niin monenlaisiin yhdistelmiin. Viime viikonloppuna olin istumassa iltaa tässä mekossa ja korkkareissa ja tällä viikolla olin yllä olevassa asussa koulussa ja töissä. Lisää tälläisiä vaatekappaleita, kiiiitos!

perjantai 25. syyskuuta 2015

6.5. School girl






Täysverinen koulupäivä pitkästä aikaa! Koska mun ei tarvinnut tänään pyöräillä edestakaisin koulun ja työpaikan välillä, päätin juhlistaa päivää mekolla, joka on todella epäpyöräily-ystävällinen. Nimittäin niin lyhyt ja helmasta leveä, että siinä pikku tuulenpuuskassa paljastuu aika paljon enemmän kuin haluaisi.

Tykkään mekkojen ja neuleiden yhdistelmästä. Siinä saa jotenkin vanhasta mekosta ihan uuden näköisen asukokonaisuuden irti ja koko vaatekappale tuntuu ihan päivitetyltä. Mun erityiskikka on laittaa ohut vyö vyötärölle ja tunkea vähän päällä olevan paidan helmaa sinne vyön alle. Tällä tavalla paita laskeutuu mun mielestä vähän nätimmin mekon päälle ja pidempikin paita käy lyhyen mekon kanssa ilman että näytät siltä, että housut unohtui kotiin. Kannattaa testata!

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

6.4. Tummat tunnit








Hoolaa pitkästä aikaa! Mun suttuisista peilikuvista ei oikein saa kamalasti selvää tästä tummasävyisestä asusta, joten iskin heti alkuun kollaasikuvan päällä olevasta asusta selkeyden vuoksi. Mietin vähän, että tollaisen voisi alkaa tehdä joka postauksen alkuun, siitä näkee vähän tän kapselivaatekaapin palapeli-idean ja ehkä myös sen, miten asuihin saa vielä uutta potkua asusteilla, joita kollaasikuvassa ei näy.

Tuliskohan musta joskus niin aloitteellinen ihminen, että alkaisin räpsiä näitä kuvia minijärkkärillä, mikä meidän taloudesta kyllä löytyy, mutta jota hyödynnetään tooodella vähän. Sillä ei kyllä ehkä peilikuvia viitsisi napsia, joten sit olisi ostettava jalusta ja kaukolaukaisin. Ja joku sellainen taustakangaskin olisi kiva, niin kuvassa ei aina näkyisi taustalla petaamaton sänky tai eteisessä nojaileva roskapussi...

Hienoja suunnitelmia, mutta saa nähdä tuleeko toteutettua. Eihän tää kuitenkaan nyt sentään mikään laatublogi ole! :D

tiistai 15. syyskuuta 2015

6.3. Syyskollaasit

Kuten matkakapseli-postauksessa jo mainitsin, kuuluu asukollaasien laatiminen olennaisena osana kapselinsuunnitteluprosessiini (huh, sanahirviö!). Asukollaasien tekeminen on paitsi superhauskaa, niin myös hyödyllistä, sillä niitä tehdessä usein huomaa, jos joku vaatekappale ei sovikaan oikein minkään kanssa tai jos joku olennainen osa puuttuu kokonaan. 

Koska olen ollut laiska kuvailemaan asujani, tein ensimmäisen kollaasin asuista, joita syyskapselista olen jo päälleni vetänyt, mutta en ole saanut ikuistettua kameralle. Aika simppeleitähän nää asut on, mutta ai että mä tykkään tästä syyskapselin värimaailmasta! Jotenkin niin, no, syksyistä! :D

Nyt on muuten meneillään se yksi kivoimmista (pukeutumisen kannalta) ajoista vuodessa, kun on tarpeeksi viileä paksuille pitkähihaisille, mutta kuitenkin tarpeeksi lämmin paljaille säärille. Tai ainakin päivällä on. Älkää lähtekö koko yön keikalle paljan jaloin jos ette ota varasukkiksia mukaan. Just saying, ei sillä että mulle ois näin käynyt ja olisin palelluttanut jalkani ja hommannut pikku syysflunssanpoikasen. Tätä lystiä kestää kuitenkin enää noin viikko-pari joten nyt on se aika nauttia!

Alemmassa kollaasissa asusuunnitelmia tuleville viikoille. Paljaiden säärten lisäksi ballerinat ovat syksyisin hupeneva luonnonvara, joten niitä pitää muistaa käyttää nyt kun vielä säät sallii. 

maanantai 14. syyskuuta 2015

6.2. Syksyn eka





Tää uusi neuletakki on ainakin tällä hetkellä syksyn lemppariostos! Se näyttää skarpilta, melkein ku bleiseriltä, mutta on superrento päällä ja kivan värinenkin vielä!

Ihastun yleensä melko värikkäisiin ja villikuosisiin vaatteisiin ja yksi juttu, mitä olen todella joutunut kapselivaatekaapin myötä opettelemaan, on "tylsien" yksiväristen vaatteiden osto. Mulla on siitä lähtien aina ollut etsinnässä hyvät yksiväriset t-paidat (ei kuvittelisi, että on niiiin vaikeaa löytää ei liian tiukkaa, mutta ei ihan lörpöttävääkään t-paitaa, joka vielä olisi hyvää materiaalia!?) ja Tallinnan Bershkasta nappasin tämän yksilön mukaan. 100% puuvillaa, sopivan löysähkö malli sopivan lyhyellä pituudella. Ainoa mikä harmittaa on se, etten ostanut useampaa väriä. Toisaalta, onpahan "syy" uudelle ulkomaanmatkalle :D


torstai 10. syyskuuta 2015

6.1. Syyskapseli 2015



Juhuu, täällä ollaan! Se siitä, että mun piti skarpata syksyllä tän blogihomman (ja vaatehomman) kanssa. En tajua, miten voikin yhdellä ihmisparalla olla näin kiire (vai tuntuuko se vaan?). Mutta nyt kuitenkin lopultakin jo hetken kasassa ollut syyskapseli eetteriin!

Vähän väläyttelin mahdollisuuksia siitä, jos tekisin syyskapselin kokonaan ostamatta mitään uutta, mutta päädyin kuitenkin kaupoille hakemaan jotain pientä piristystä. Mutta vain 4 uutta vaatetta 33 vaatekappaleesta, on sekin aika hyvin! Muutama uusi vaate herättää monet vanhat henkiin ihan uudella tavalla, joten tuskinpa mulle tuleekaan sellaista täysin ostoksetonta kuukautta. Jos sen ostosten määrän tosiaan vaan pyrkisi pitämään noin viidessä vaatekappaleessa, niin se olisi mun mielestä jo todella bueno!

En oo syyskapselia ihan kokonaisuudessaan päässyt vielä hyödyntämään, koska aika iso osa vaatteista on Tampereella varastossa ja mä oon puolestani jumittanut Turussa jo ihan liian monta viikkoa putkeen. Ens viikonloppuna asiaan onneksi tulee muutos ja sitten koitan reipastua ja alkaa napsimaan syyskapselin asukuviakin!

Kivaa viikonloppua :)

sunnuntai 30. elokuuta 2015

5.11. Mustavalkoinen sekamelska






En tiedä, aiheuttaako tää asu kaikille muille vaan päänsärkyä, mutta musta kaksi erilaista mustavalkoista kuviota näyttää yhdessä aika kivoilta. Jotenkin raikkailta, varmaan just siksi, että oon tottunut yhdistämään tän kuviollisen bleiserin aina yksivärisen paidan kanssa.

Viimeisiä viedään muuten kesäkapselissa, jonka elämä kokonaisena jäi melko lyhyeksi, kun sain sen kokonaan kasattu vasta heinäkuun puolivälin tienoilla. Syyskapselin kanssa sen sijaan oon ryhdistäytynyt ja se on jo lähestulkoon valmiina. Odottelen vielä yhden H&M:n tilauksen ja sitten saan valmiin syyskapselinki esiteltyä täällä blogin puolella.

Jep, luitte oikein, H&M:n tilaus tulossa, joten eipä tainnut vieläkään onnistua se uhoamani kapseli, johon ei osteta mitään uutta. Mutkun shoppailu nyt vaan on niin kivaa! En keksi muuta huonoa puolustusta :D

perjantai 28. elokuuta 2015

5.10. Viikonlopuksi etelään




Oltiin viime viikonloppu tyttöporukalla Tallinnassa ja että miten ihana kaupunki siitä onkaan muotoutunut! Vanhan kaupungin katuja jaksaisi talsia vaikka loputtomiin, mutta ihan oma maailmansa avautuu, kun lähtee hieman keskustan ulkopuolelle Kalamajan ja Telliskiven alueille. Ihania putiikkeja ja kahviloita, herkullisia ravintoloita ja ihanan rustiikkinen ja aito tunnelma joka paikassa! Viikonlopun teemana olikin syöminen ja jos joku kaipaa ravintolasuosituksia Tallinnasta, niin täällä on yksi vapaaehtoinen niitä jakelemaan! :)

Teen nykyään melkein kaikille reissuille oman matkakapselin. Tällä tavalla nään helpoiten, että mukaan tulee sopiva kattaus vaatekappaleita, joista saan yhdisteltyä asut kaikkiin matkan vaatimiin tilanteisiin. Nyt kun kyseessä oli vain viikonloppureissu, yritin lähteä matkaan mahdollisimman kevyellä kassilla ja tämä toteutuikin hienosti vaivaisen 8 vaatekappaleen voimin! 

Kapseli ja sen asut eivät nyt ole kauhean kummoiset, mutta tarkoituksenani olikin näyttää idea matkakapselin kokoamisesta.Valitsen aina ensin vaatekappaleet ja sitten alan kokoamaan asukollaasia ja mietin, minkälaisia asuja tarvitsen. Jos esimerkiksi oltaisiin menty johonkin hienompaan paikkaan syömään tai vaikka klubbailemaan, niin olisin todennäköisesti napannut mukaan vähän korkoja, pikkutopin tai bleiserin siistimään asua. Asukollaasia kootessani huomaan yleensä nopeasti, jos jokin valitsemistani vaatekappaleista ei oikein tahdo sopia mihinkään asukokonaisuuteen tai jos useampi asukokonaisuus vaatisi vielä jonkin tietyn vaatekappaleen. Näin kävi esimerkiksi tässä kapselissa, kun ensin meinasin ottaa mukaan mustavalkoisen bleiserin keltaisen neuletakin sijaan. Huomasin pian, että bleiseri sopi oikeastaan vain valkoisen t-paidan kanssa, ja olisi varmaan siis jäänyt aika paljolti käyttämättä.


Varsinkin pidemmille reissuille matkakapseli auttaa pakkauksen suunnittelussa hurjan paljon. Tän kapselihomman ansiosta mulla alkaa olla jo aikalailla kaikki vaatteet valmiiksi valokuvattuna koneella, joten sitten vaan photoshop laulamaan ja kollaasintekoon. Suosittelen muillekin kapseli-ihmisille vaatteiden valokuvausta, vaikkei mitään blogia rytkyistään pitäisikään. Mulla ainakin kaikki suunnittelu lähtee aina photarin äärestä. Tähän hommaan on tarjolla appeja iPhonelle/iPadille (esim closet+, pureple) ja muutama android-pohjaisille puhelimille (stylicious, closet space). Suosittelen tutustumaan niihin jos photarihommat ei kiinnosta!