tiistai 15. syyskuuta 2015

6.3. Syyskollaasit

Kuten matkakapseli-postauksessa jo mainitsin, kuuluu asukollaasien laatiminen olennaisena osana kapselinsuunnitteluprosessiini (huh, sanahirviö!). Asukollaasien tekeminen on paitsi superhauskaa, niin myös hyödyllistä, sillä niitä tehdessä usein huomaa, jos joku vaatekappale ei sovikaan oikein minkään kanssa tai jos joku olennainen osa puuttuu kokonaan. 

Koska olen ollut laiska kuvailemaan asujani, tein ensimmäisen kollaasin asuista, joita syyskapselista olen jo päälleni vetänyt, mutta en ole saanut ikuistettua kameralle. Aika simppeleitähän nää asut on, mutta ai että mä tykkään tästä syyskapselin värimaailmasta! Jotenkin niin, no, syksyistä! :D

Nyt on muuten meneillään se yksi kivoimmista (pukeutumisen kannalta) ajoista vuodessa, kun on tarpeeksi viileä paksuille pitkähihaisille, mutta kuitenkin tarpeeksi lämmin paljaille säärille. Tai ainakin päivällä on. Älkää lähtekö koko yön keikalle paljan jaloin jos ette ota varasukkiksia mukaan. Just saying, ei sillä että mulle ois näin käynyt ja olisin palelluttanut jalkani ja hommannut pikku syysflunssanpoikasen. Tätä lystiä kestää kuitenkin enää noin viikko-pari joten nyt on se aika nauttia!

Alemmassa kollaasissa asusuunnitelmia tuleville viikoille. Paljaiden säärten lisäksi ballerinat ovat syksyisin hupeneva luonnonvara, joten niitä pitää muistaa käyttää nyt kun vielä säät sallii. 

2 kommenttia:

  1. Laita asukuva tosta isoruutusesta flanellipaitasetistä ylhäällä oikeella! Tosi kiva. -Irppa

    VastaaPoista
  2. Jee, mulla on täällä jo toinen uskollinen lukija! :D <3 Laitan varmana, se on yks mun lemppareista, koska se menee ihan kaiken kanssa. Se oli mulla jo kevätkapselissa, siellä on varmaan pari kuvaa missä se on päälläkin :)

    VastaaPoista